Maananataina tehtiin perustyöskentelyä maneesissa. Laitoin rollerikuolaimen tilalle baucherin, koska rolleri ei ole kisoissa sallittu vaan uusi kuolain olisi etsinnässä. T puree helposti kuolaimeen kiinni joten peruskuolaimet on ollut jo pari vuotta poissa käytöstä ja rolleri on ollut meidän pelastus. Siihen sitä sitten helposti on jämähtänyt, eikä oo tullut muita kuolaimia oikein kokeiltuakaan. Bauher oli oikein kiva kuolain, mutta T tuntui melko vahvalle. Kuitenkin taipui niskasta kivaan asentoon ja mielellään teki alun jälkeen töitä.  Kokeilen sitä edelleen muutaman päivän ajan, mutta mietin helposti myös jotain muuta vaihtoehtoa.

Tiistaina käytiin sovitulla klinikkareissulla. Takapolviin piikitettiin manteliöljyt ja hampaat raspattiin. T:tä ei tarvitse toimenpiteeseen rauhoittaa vaan miesvoimin sen saa hyvin raspattua. Käytössä eläinlääkärillä on vain kiila ja raspi, joten mitään suurempaa suun avaajaa ei suuhun laiteta. Oikealla puolella takana oli kovasti piikkejä ja tämä on saattanut vaikuttaa ratsastamiseen melkoisesti, sillä oli nirhannut poskeakin jonkin verran. Verta sieltä ei tullut, mutta paksuuntumaa oli poskessa. Vasen puoli ei ollut ihan niin huono, mutta raspattavaa sieltäkin löytyi. Klinikkareissu meni ihan ok, T sai kävellä tunnin verran narusta, kun tallikaveri käväisi samalla reissulla hiitillä. T laittoi kuin pikkuvarsat radalla, kun pääsi ihmisten ilmoille. Nakkeli niskoja ja hyppeli pystyyn. Kiljui kaverille ja käyttäytyi muutenkin melko naurettavasti. Ihana mumma...

20160419_075351421_iOS.jpg

Naiset matkalla ihmisten ilmoille

 

Keskiviikkona piti olla valmennus, mutta se peruuntui valmentajan taholta. Mentiin sitten ihan itsenäisesti maneesissa .Kokeilin edelleen sitä baucheria, mutta vaihdoin kesken tunnin sen takaisin rolleriin. Syynä se ettei T halunnut lainaan pyöristyä niskasta tai tehdä töitä tällä kuolaimella. Käynti ja ravi oli semmostakin tahmassa menoa, ettei mitään järkeä... Laukat meni oikein kivasti ja sen jälkeen ravikin ihan hetkellisesti ok. Oliko sitten suu, polvet vai mitkä vikana, mutta baucherit saa mennä kaapin pohjalle. Niitä en meinaa käyttää enää.......

Torstai aamulla keskusteltiin eri kuolaimeista ja sallituista sellaisista tallin likkojen kans. Kaverilla oli antaa mulle kokeiluun ihan perus kolmipala isolla D-renkaalla. Olin hyvin skeptinen sitä suuhun sovittaessani, mutta yllätyin todella positiivisesti siitä. T haki heti itse hyvin kuolaimelle ja sitä uskalsi ottaa sieltä hieman kiinnikin. Olihan sitten ihan erilaista menoa kuin eilen... VAU!!! Kokeillaan tätä nyt hetken ja sanon sitten mitä mieltä oon tästä kuolaimesta. 

Perjantaina kokeilu jatkui maneesissa.. Käynnissä otin paljon eteen alas työskentelyä ja kokosin loppua kohden jonkin verran. T kulki oikein mallikkaasti ja oli tyytyväinen ravi-käynti siirtymisiin, jotka on ollu melko hankalia tähän asti... Otin sekä käynnissä että ravissa väistöjä. Laukat pyöri oikein hyvin vaikka vasen kierros tuntui melko hankalalta, mutta se menee ihan täysin oman istunnan piikkiin. 

Lauantaina T oli valmennuksessa, kaverin tyttö, J, vuokraa T:tä tästä edes päin. T liikkuu puhtaasti ja mielellään J:n kanssa että heidän yhteistyötä on ilo seurata. Mun on ite kiva mennä J:n jäliltä T:n selkään kun tiedän että se on kivasti ratsastettu pyöreäksi. 

Sunnuntaina tehtiin piiiiiiiiitkä maasto lenkki. Pääosin mentiin vain kävellen, mutta vähän ravis ja pari kertaa kiivettiin yks iso mäki ylös.. Lämmin tuli niin ratsastajan kuin hevosenkin, mutta ei hiki.. Maanantain T sai huilia ihan vain tarhas, sillä mun työt alkoi aamulla ja loppui vasta illalla.. 

20160421_121055000_iOS.jpg

Huom! Mun sikamageet kumpparit.. :D hah